Kiertuepäiväkirja

”Nämä laudat ne on nähny enemmän maailmaa kuin Korventaustan Matti”

Jutta Kokkonen, 18.8.2011 |

Näin totesi Taskisen Niko kun Rautatien lavastuksia pystytettiin viimeistä kertaa tämän kesän osalta yli viikko sitten keskiviikkona. Vasta aluillaan ollut pitkä kiertue oli jossain välissä loikannut puoliväliin ja nyt jo viimeiseen esitykseensä. Ilmassa oli aistittavissa hyvämielistä haikeutta. Monta hyvää ajatusta ja kokemusta koettiin tänä kesänä ja paljon jäi vielä takataskuun tulevallekin kesälle.

 

Tilastollisesti kiertue sisälsi vähintäänkin 3000 ajokilometriä hulppealla bussillamme, yli 4000 Rautatien nähnyttä katsojaa, joitakin kiloja porkkanoita ja leipää, useita eriä Shanghaita matkankuluksi sekä kaksi vieraskirjaa. 27 esityksestä 19 oli ulkotiloissa ja sadetta uhmattiin ainakin Pieksämäellä, Lieksassa ja Maarianvaarassa. Iisalmen Mansikkaniemessä esiintymistila muistutti pikemminkin kenttää kun taas esimerkiksi Kiteellä esitys pakattiin pienempään kokoon. Jokainen esiintymispaikka toi toisaalta omat haasteensa ja samalla oman säväyksensä joten melko uniikkeja esityksiä katsojat saivat kokea.

 

Usein ihmeteltiin ja kiiteltiin lavasteiden vähyyttä, kun ne olivat vain ”kolme laatikkoa ja se on siinä”. Kahdeksan ihmisen istuessa keikkabussissa ja sovitellessa raajojaan soitinten, esiintymisvaatteiden, eväiden ja valojen kanssa ei lavasteiden vähyys tuntunut kovin minimaaliselta.

 

Vaikka Rautatie pakattiinkin laatikoihin ja Matti ja Liisa jäivät nyt rauhassa Korventaustalle heinäntekoon, ei Maarianvaaran kesäteatteri täysin hiljene talviteloille. Ensi vuonna juhlimme, sillä silloin Maarianvaarassa tulee kuluneeksi 100 vuotta kesäteatteritoiminnan aloittamisesta josta vielä 10 vuotta on tehty ammattilaisten voimin. Kesän saunavuorot eivät vielä riittäneet ratkaisemaan sitä mitä ensi vuonna lavalla ja kiertueella nähdään, joten muutamat saunapuut tässä on varmaankin vielä lähdettävä tekemään.

 

Fröökynöiden sanoin yksinkertaisesti ”tack”. Kiitokset kaikille tästä kesästä. Erityisesti niille ahkerille talkoolaisille jotka eivät pelkästään Maarianvaarassa vaan myös monella muulla esiintymispaikalla huolehtivat väliaika tarjoilusta ja tapahtuman organisoimisesta. Ensi vuonna teitä kaikkia taas tarvitaan.

Näkemiin!
Niko Taskinen, 9.8.2011 | Rautatie 2011 |

Huomenna se on, eikä sille mitään voi. Viimeinen Rautatien esitys. Kesä päättyy, vedet kylmenee ja juna jatkaa matkaansa sinne jonnekin. Näkymättömiin metsäisen mutkan taa.  Me jäämme taas laiturille. Kiitos kyydistä, sinä uuden maailman ihme. Vauhti oli huimaa ja maisemat komeita. Erityiskiitos kaikille kanssamatkustajille. Olitte upeita! Näkemiin.

Kotiteatteri
Niko Taskinen, 9.8.2011 | Rautatie 2011 | 2 kommenttia

Allekirjoittaneelle kävi juuri niin kuin monelle muullekin keski-ikää lähestyvälle perheenisälle; toin huomaamattani työt kotiini. Tällä kertaa tosin se oli vain iloinen asia. Päivämäärä 27. päivä heinäkuuta Herran vuonna 2011 jää ikuisesti mieleeni. Maarianvaaran Kesäteatteri vieraili tuolloin Ranta-Toivalassa Hirvolanniemen tilalla, lapsuudenkodissani. Oli kertakaikkiaan uskomaton tunne näytellä pihassa, missä on lapsuutensa juossut. Vierailumme toimi samalla Ranta-Toivala – [...]

Oodi Pieksämäelle
Niko Taskinen, 25.7.2011 | Rautatie 2011 |

Kuuslahti, Pieksämäki, Puhos, Kontiolahti, Outokumpu… Välissä pari kotiesitystä. Kyllä on kiskoja kulutettu. Iso Kiitos kaikille kyytiin könynneille! Menneistä seisakkeista on tässä yhteydessä kuitenkin pakko nostaa esiin Pieksämäki. Pappilan aurinkoisten esitysten perinnettä rumasti uhaten sadepilvi se yritti tulla päälle, vaikka vaikea sitä oli todeksi uskoa. Mieli mustui taivaan tahtiin. Tuntia ennen esitystä alkoi sitten ropista ja kunnolla. Vain Iki pysyi lujana: “Kyllä se loppuu ennen seihtemää.” Ja totteli [...]

KAUAN ELÄKÖÖN ERKKI ENSIMMÄINEN!
Niko Taskinen, 14.7.2011 | Rautatie 2011 | 2 kommenttia

Tänään Iisalmessa koetaan juhlan tuntua ja kuullaan historian siipien havinaa. Kun esitys päättyy Mansikkaniemessä  klo 21.00, tulee samalla hetkellä kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun Erkki Räsänen sai hallittavakseen tämän tangojen maan. Tuo lempeä hallitsija Erkki I on teatterimme kantava voima (roudautessa ainakin) ja musiikillinen ylipäällikkö. Kauan eläköön Erkki Ensimmäinen!  

Outokumpu edessä, Outokumpu takana
Niko Taskinen, 11.7.2011 | Rautatie 2011 | 1 kommentti

Eilen Lapinlahti sijaitsi hetken aikaa Outokummussa. Tämä erikoinen aika-avaruudellinen ilmiö toistuu tänään kello 19.00 alkaen Kaivoksen Amfiteatterissa. Outokummun esitysten esikoinen syntyi hieman hajamielisissä tunnelmissa. Liekö syynä debyyttiä edeltäneet vapaapäivät? Liisan repliikki “No, ne kehruut jäi!” sai kummasti kaikupohjaa todellisuudesta, kun säntäsin hakemaan vyyhtiä kesken kohtauksen sermin takaa. Repliikkejäkin jäi matkan varrelle useita. No. Tänään pannaan [...]

Ann’ tulla vaan!
Niko Taskinen, 4.7.2011 | Rautatie 2011 |

Tulkoonpa nyt ruunu kilpaan oriineen, kun Maarianvaaran Kesäteatteri laskee täyttä laukkaa kohti Karttulaa. Uuden maailman ihme, hyrysysy Ford Transit, meitä vie kohti kesän 2011 ensimmäistä keikkapaikkaa. Ensi-ilta koitti ajallaan ja yleisö matkasi mukanamme katsomaan Rautatietä helteen helliessä. Esitys kulki mallikkaasti aina maaliinsa saakka, isoin kiitos siitä mahtavalle katsomossa kannustaneelle yleisölle. Juhlat juhlittiin juhlien tapaan, tanssittiinkin [...]

Häätoimissaan hyörii ja pyörii..
Jutta Kokkonen, 12.6.2011 | Rautatie 2011 | 1 kommentti

Viime torstaina pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa tänä kesänä seuraamaan harjoituksia. Käydessäni läpi edellisvuoden materiaalikansiotani ja toisella korvalla kuunnellessani pikkuhiljaa kasautuvia kohtauksia tuli mieleeni häävalmistelut. Ajattelin että Maarianvaaran kesäteatterin esityksen harjoittelu on kuin morsiota valmistelisi kohti tulevaa sulhoa eli yleisöä. Tarvitaan vain jotakin uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Hieman vain käänteisessä järjestyksessä.   Vanhaa. Perinteisesti Maarianvaarassa [...]

Seuraavat esitykset

30.10. Kuopio
17.11. Outokumpu
1.12. Nurmes

Koko kiertue >>

 

© 2011, Maarianvaaran kesateatteri    //    info (a) maarianvaaranteatteri.net    //    sivuin taitto: zacu </>    //    valokuvat: Pentti Sormunen et al.   //    WordPress